Mikään ei liiku, minne se menisi

Avauduin tänään terapeutille että en mä turhaan elä arvotyhjiössä, kun millään ei oikeasti ole mitään väliä.

Elämällä ei ole mitään merkitystä ja nyky-yhteiskunnassa raadat sormet verille vuosikymmeniä että saat muutaman kipujen ja vaivojen täyttämän vuoden kärsiä eläkettä penniä venyttäen ennen kuolemaa.

Paitsi jos olet syntynyt rahasukuun tai olet kansanedustaja tai muu nilkki, joka voi repiä rahaa muiden selkänahasta niin paljon kuin sielu sietää.

Minäkin jätän asioita tekemättä (ehkäpä jopa) siksi ettei niillä ole mitään väliä.

Syö terveellisesti, liiku enemmän – elät pidempään. Mutta minkä takia? Se tarkoittaa vain pidempää kuolinkamppailua kun ruumis ja mieli lahoaa jossain vanhainkodin saattohoitolassa. Ja lopputulos on kuitenkin 100% sama.

Kotona taas

Niin tosiaan. Palasin siis keikkahommista Manchesterista Suomeen huhtikuussa ja aloitin duunin Logicalla toukokuussa. Isossa talossa töissä oleminen on kivaa, toistaiseksi.

Lisäksi olen harkinnut pakoa Helsingistä ja ajatellut muuttaa Turkuun.

Eiku oikeesti. Onko mulla yhtään turkulaisia lukijoita enää? Firmalla on toimipiste Kupittaalla. Kysymys kuuluukin, onko se sellaista aluetta josta kannattaisi katsella vuokrakämppää?

Ei näin, ei todellakaan näin

Päivän vinkki:

Jos olet joskus omistanut firman osakkeita työntekijän sitoutusmielessä, älä jumalauta mene kertomaan siitä työkkärissä. Joudut nimittäin tekemään asiasta selvityksen, ja jollet liitä siihen kaikkia kohta kymmenen vuotta vanhoja papereita, työkkäri leimaa sinut yrittäjäksi.

Voi vittu mikä maa.

Tässä sitä nyt sitten jahdataan verohallinnon piuhelinnumeroista oikeaa luukkua, josta saisin todistuksia varainsiirtoveroista ja jotka voisin toimittaa työkkäriin taas uudelle kahden viikon kierrokselle.

Suomi on paska maa.

No jo on kumma

Työntekijän oma pyyntö ei kuulemma ole tarpeeksi hyvä syy työnantajan suorittamaan irtisanomiseen. Tai siis käypä syy. Näin minulle ainakin eilen väitettiin. No paskat siitä, irtisanoutuminen läiskähtää tiskiin viimeistään 25. päivä tätä kuuta, tai välittömästi sillä hetkellä kun pikkupaska pomoni (ei se jonka kanssa puhuin tästä asiasta) avaa seuraavan kerrran suunsa harjoittaakseen ylimielistä narsismiaan.

Toista olisi, jos olisin väkivaltainen luonne.